‏ 2 Macc 11

Lysias tekee sotaretken Juudeaan, mutta joutuu tappiolle, minkä vuoksi hän tekee sovinnon juutalaisten kanssa. Neljä tätä sovintoa koskevaa kirjettä.

1Aivan lyhyen ajan perästä Lysias, kuninkaan holhooja ja sukulainen sekä valtionhoitaja, joka oli kovin vihoissaan siitä, mitä oli tapahtunut, 2kokosi noin kahdeksankymmentä tuhatta jalkasoturia ja kaiken ratsuväkensä ja hyökkäsi juutalaisia vastaan. Hänen aikomuksensa oli tehdä Jerusalem kreikkalaisten asuinpaikaksi 3ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan. 4Hän ei yhtään ajatellut Jumalan voimaa, vaan luotti ylpeydessään kymmeniin tuhansiin jalkasotureihinsa ja tuhansiin ratsuihinsa ja kahdeksaankymmeneen norsuunsa. 5Kun hän sitten oli hyökännyt Juudeaan ja tullut lähelle Beetsuuria, erästä varustettua paikkaa, joka oli Jerusalemista noin viiden penikulman päässä, piiritti hän tätä paikkaa ankarasti. 6Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä, että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin pelastukseksi. 7Sitten Makkabilainen tarttui itse ensimmäisenä aseisiin ja kehoitti toisia yhdessä hänen kanssansa uhmaamaan vaaraa ja rientämään veljiensä avuksi. Yhtenä miehenä he lähtivätkin liikkeelle rohkein mielin. 8Mutta kun he vielä olivat siellä, lähellä Jerusalemia, ilmestyi heitä johtamaan valkoisiin vaatteisiin puettu ratsumies, joka heilutti kultaisia aseita. 9Silloin kaikki yhtenä miehenä ylistivät armollista Jumalaa ja tulivat mielessään niin rohkaistuiksi, että olivat valmiit hyökkäämään, ei ainoastaan ihmisiä, vaan vaikkapa julmimpia petoja ja rautaisia muureja vastaan. 10Niin he kulkivat eteenpäin järjestyneinä taisteluun, ja heillä oli sotakumppani taivaasta, sillä Jumala osoitti heille laupeuttansa. 11Niinkuin jalopeurat he hyökkäsivät vihollisten kimppuun ja löivät heistä maahan yksitoista tuhatta jalkasoturia ja tuhat kuusisataa ratsumiestä; kaikki muut he pakottivat pakenemaan. 12Useimmat näistä pääsivät pelastumaan ainoastaan haavoittuneina ja aseettomina, ja Lysias itse pelasti henkensä vain häpeällisesti pakenemalla. 13Mutta koska hän ei ollut mikään tyhmä mies, niin hän ajatellessaan kärsimäänsä tappiota ymmärsi, että hebrealaiset olivat voittamattomia, koska voimallinen Jumala soti yhdessä heidän kanssansa. Sentähden hän lähetti heidän luoksensa sanansaattajia 14ja tarjosi sovintoa kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla luvaten taivuttaa kuninkaankin ja pakottaa hänet tulemaan heidän ystäväksensä. 15Niin Makkabilainen, joka piti huolta siitä, mikä oli yhteiseksi hyväksi, suostui kaikkiin Lysiaan ehdotuksiin; sillä kuningas myöntyi kaikkiin niihin juutalaisia koskeviin vaatimuksiin, jotka Makkabilainen oli kirjallisesti tehnyt Lysiaalle. 16Se kirje, jonka Lysias oli kirjoittanut juutalaisille, oli näin kuuluva: Lysias tervehtii kaikkia juutalaisia. 17Johannes ja Absalom, teidän lähettiläänne, ovat jättäneet teidän allekirjoittamanne kirjoituksen ja pyytäneet vastausta siihen, mitä siinä on esitetty. 18Minä olen sentähden antanut tiedoksi kuninkaalle kaiken sen, mikä oli esitettävä myöskin hänelle, ja hän on myöntynyt kaikkeen, mihin oli mahdollista myöntyä. 19Jos te siis pysytte suopeamielisinä hallitusta kohtaan, koetan minä vastedeskin edistää teidän parastanne. 20Yksityiskohdista olen käskenyt näitä miehiä ja omia lähettiläitäni neuvottelemaan teidän kanssanne. 21Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, dioskuros-kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä. 22Kuninkaan kirje taas kuului näin: Kuningas Antiokus tervehtii veljeänsä Lysiasta. 23Isämme siirryttyä jumalien joukkoon on meidän tahtomme, että valtakuntamme alamaiset häiritsemättä saavat hoitaa omia asioitansa. 24Mutta kun olemme kuulleet, että juutalaiset eivät suostu omaksumaan kreikkalaisia tapoja, niinkuin isämme määräsi, vaan tahtovat pitää omat elintapansa ja pyytävät, että heidän sallittaisiin noudattaa lakejansa, 25ja kun siis tahtomme on, että tämäkin kansa saa olla häiritsemättömänä, niin määräämme, että heille on annettava takaisin heidän temppelinsä ja heidän sallittava elää esi-isiensä tapojen mukaan. 26Teet siis hyvin, kun lähetät heidän tykönsä lähettiläitä ja ojennat heille rauhan käden, että he, kun saavat tietää meidän tarkoituksemme, olisivat hyvillä mielin ja iloiten pitäisivät huolta omista asioistansa. 27Kuninkaan kirje kansalle taas oli tällainen: Kuningas Antiokus tervehtii juutalaisten vanhintenneuvostoa ja muita juutalaisia. 28Me toivomme, että voitte hyvin. Me itsekin olemme hyvissä voimissa. 29Menelaus on ilmoittanut meille, että te haluatte palata takaisin ja ryhtyä hoitamaan omia tehtäviänne. 30Niille siis, jotka ksantikos-kuun kolmanteenkymmenenteen päivään mennessä palaavat kotiin, taataan täysi turva ja annetaan se vakuutus, 31että juutalaiset saavat käyttää omia ruokiansa ja lakejansa, niinkuin aikaisemminkin, ja ettei ketään heistä millään tavalla ahdisteta tapahtuneiden erehdysten vuoksi. 32Lähetän samalla Menelauksen tuomaan teille rauhoittavia vakuutuksia. 33Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä. 34Myöskin roomalaiset lähettivät heille kirjeen, joka kuului näin: Ovintus Memmius ja Titus Manius, roomalaisten lähettiläät, tervehtivät Juudan kansaa. 35Me suostumme kaikkeen siihen, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, on teille myöntänyt. 36Mutta mitä tulee niihin asioihin, jotka hän on päättänyt jättää kuninkaan ratkaistaviksi, niin harkitkaa niitä, ja lähettäkää sitten heti joku, että voisimme lausua mielipiteemme, niinkuin meidän tulee; me olemme nimittäin matkalla Antiokiaan. 37Kiirehtikää siis ja lähettäkää muutamia, että mekin saisimme tietää, mikä teidän mielipiteenne on. 38Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä.
Copyright information for FinPR
The selected Bible will not be clickable as it does not support the Vocabulary feature. The vocabulary is available by hovering over the verse number.